Kumpi on yleisempi juttu maapallolla - pehmeä vai kova?

 Tapio Anttila

Mitä eroa on tiedolla ja mielipiteellä? Miksi toisen huuto kuulostaa kovalta, mutta oma ei? Mitä aika on? Miksi aikuiset stressaavat ilmastonmuutosta, mutta eivät tee mitään? Mikä ihmisten tarkoitus on? Onko mikään sellainen asia ihan varma, mikä ei ole vielä tapahtunut? Voiko linnuilla olla lentopelkoa? Miksi ihmiset haluavat olla kuuluisia? Miksi mummolaa kutsutaan mummolaksi eikä esimerkiksi vaarilaksi? Voiko kissalla olla ADHD? Miksi pimeä on mustaa?

Nämä ovat lasten kysymyksiä ja hyvin osuvia sellaisia. Miksi olen poiminut niitä tähän?
Lue lisää, niin kerron.



Perjantain Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset ovat minulle viikon kohokohta. Professorit ja tiedemiehet yrittävät vastata parhaansa mukaan alle kouluikäisten ja alakoululaisten kiperiin kysymyksiin - paino sanalla "yrittävät".  Usein tulee vain todettua: Niin, miksi toimimme näin? Kysymyksissä viehättää nimenomaan täysin poikkeava ja tuore näkökulma asioihin ilman kokemuksen ja ympäristön häiritsevää vaikutusta. Lempikysymykseni on: Jos uskonnon voisi todistaa, mikä sen nimi olisi? Tämä on paras esimerkki juuri tästä lapsen ja aikuisen näkökulma eroista.

Olen joskus luennoinut alakoululaisille kuvaamataidon tunnilla designista. Ne hetket ovat olleet haastavimpia kuin luennot ammattilaisille isoissakin saleissa. Lapset eivät lokeroi mitään eivätkä arvota sinua minkään aiemmin tekemäsi perusteella. Tuolle kärkevälle kohderyhmälle on vaikea kertoa mitään omasta mielestään viisasta, kun mittarit ovat erilaiset.

 

"Lasten kysymykset ovat usein niin hämmentäviä, aseistariisuvia ja osuvat asioiden ytimeen."

 

Lasten kysymykset viehättävät minua juuri siksi, että ne herättelevät minua muistamaan avoimen mielen tärkeyden. Avoin mieli on täynnä mahdollisuuksia, kun taas mieli, joka on oppinut ”mitä voi tehdä ja mitä ei”, on täynnä rajoituksia. Uteliaisuus, kyseenalaistaminen ja avoimuus uusille asioille ovat suunnittelijan tärkeimpiä avuja. Lapselle ne ovat luontaisia asioita ja suunnittelijana haluaisin pitää tuon lapsenomaisen avoimen asenteen tekemisessäni. Se ei aina ole helppoa, sillä suunnittelu on aika ”järkevää” hommaa. Olen kouluttautunut ja oppinut valmistustekniikoista, materiaaleista, ergonomiasta, funktionaalisuudesta jne. Lisäksi mukaan tulevat aina paineet siitä myyvätkö tuotteet ja mitä kuluttajat niistä ylipäätään ajattelevat. Edellä mainitut asiat pitäisi ensin sisäistää, sen jälkeen ”unohtaa” ja suunnitella ”luonnollisesti” ilman rajoituksia. Tämä saattoi mennä nyt hiukan korkealentoiseksi ja vaikeaselkoiseksi, mutta en osaa asiaa paremminkaan kuvailla.

Päästäkseni tuohon mielentilaan, ajattelinkin pyytää 9-vuotiasta poikaa esittämään minulle kysymyksiä suunnittelutyöstäni. Jospa se ohjaisi minua katsomaan asioita tuorein silmin. Tunnen tuon pojan hyvin. Koulumatkalla hän ei koskaan kulkenut suorinta tietä ja ennemmin tien vieressä ojan pohjalla, koska sieltä löytyi aina jotain kiinnostavaa. Usein kädessä oli joku keppi, joka oli milloin miekka, milloin joitain muuta. Ajatukset olivat myös aina jossain ihan muualla. Nimetään hänet tässä nimellä Tapio 9v.

Tässä kirjaus keskustelusta:

TAPIO 9v:  Mitä olisi, jos designia ei olisi?

Tapio 61v:  (…ei hemmetti, heti mennään ihan ytimeen, mitä tuohon nyt vastaisi, etten munaa itseäni?)  Maailma olisi ainakin hyvin eri näköinen, sillä designia on ihan kaikkialla. Jopa esi-isiemme tarvekalut ovat designia, vaikka niitä ei vain silloin nimetty sillä sanalla eikä koko käsitettä ollut olemassakaan. Tarkemmin ajatellen sellaista tilannetta ei voi olla. Eli aina kun ihmiset tekevät jotain fyysisiä esineitä on myös designia. Sellainen tilanne voisi olla, että on vain huonoa designia ja kaikki esineet ovat toistensa kopioita. Mielenkiintoinen dystopia… maailmassa olisi vain ihan samanlaisia halpoja tuoleja, joissa olisi huono istua, ne eivät kestäisi mitään ja olisivat vielä susirumiakin. Ja kaikki huonekalut olisivat jatkuvasti tarjouksessa -70 %. (Hetkinen, eihän tämä nyt niin ihan oudolta kuulostakaan…)

 

TAPIO 9v:  No miten suunnitellaan täydellinen tuoli?

Tapio 61v:  (No, eihän tuohon osaa vastata kukaan… kokeilen kiertotietä…) Oletko nähnyt elokuvan Karate Kid?

Tapio 9v:  Ööö… en.

Tapio 61v:  Ai niin. Sinähän olet 70-luvulta ja se elokuva tuli vasta 80-luvun alussa. No, joka tapauksessa se kertoo nuoresta Danielista, joka menee opettelemaan karaten tietä. Opettaja on vanha japanilainen mestari nimeltään Mr. Miyagi. Danielin pettymykseksi hän ei opeta aluksi ollenkaan karatea, vaan laittaa Danielin pesemään autoja ja leikkaamaan bonsaipuita. Hortonomi hommat eivät oikein luonnistu ja Daniel kysyy mestarilta mitä hänen pitäisi tehdä? Mr. Miyagi neuvoo häntä kuvittelemaan mielessään täydellisen bonsaipuun ja sitten vaan leikkaamaan samanlaisen. Daniel kysyy seuraavaksi mistä hän tietää, että hänen näkemänsä puu on juuri se täydellinen. Mestari katsoo Danielia ja laitaa kätensä rinnallensa sydämen päälle ja sanoo matalalla rintaäänellä: "Sen tuntee täällä". Kannattaa katsoa se elokuva sitten, kun pääset 80-luvulle. Ymmärsitkö?

 

TAPIO 9 v:  En. No, olet kuulemma saanut paljon palkintoja. Onko ne jotain niin huonoja, kun niitä on niin monta?

Tapio 61 v:  (No niin… täytyy yrittää pistää lekkeriksi, jos sillä pääsisi tästä...) Lainaan tässä suurta ajattelijaa nimeltään Marx. Ei Karl vaan Groucho. Tiedätkö kuka on Groucho Marx?

TAPIO 9v:  Tottakai! Marxin veljesten elokuvat ovat ihan parhaita!

Tapio 61v:  (Ai niin, nehän pyöri 70-luvulla...) Ok, hyvä. Groucho Marxilta löytyy monia nokkelia ajatuksia. Yksi niistä on jotain tänne päin: ”En voisi liittyä mihinkään yhdistykseen, joka ottaisi minut jäsenekseen, koska silloin sen täytyy olla niin huono, että en voisi liittyä siihen.”  Ymmärsitkö tämän ilmaveivimäisen metaforan?

TAPIO 9v:  Mitä tarkoittaa ilmaveivi ja metafora?

Tapio 61v:  Unohda koko juttu…

 

TAPIO 9v: Voiko suunnittelulla rikastua - tienata ainakin miljoona kertaa enemmän kun muut?

Tapio 61v:  (Kaikenlaista on kysytty haastatteluissa, mutta tätä ei koskaan… ja lapsille on tuo on vielä ihan luontevaa…) Suomessa se ainakin on vaikeaa, koska markkinat ovat aika pienet - varsinkin design huonekaluilla. Huonekalusuunnittelija saa palkkansa usein rojaltina eli toteutuneesta myynnistä tietty prosentti. Jos myyntiä ei tule, ei tule myöskään palkkaa. Huonekalujen kehittely on aikaa vievää ja jos myyntiä tulee, hyöty siitä tulee aina aikamoisella viiveellä. Joskus taas suunnittelu ei johda mihinkään, mutta kuluja syntyy silti. Parilla tuolilla ei ainakaan rikastu, vaan tuotteita täytyy olla aika paljon myynnissä ja silloin pienistä puroista saattaa tulla jonkinlainen virta – paino sanoilla ”saattaa tulla”.

TAPIO 9v:  Jaa-a… kuulostaa aika vaikealta, enpä taida lähteä ainakaan tuolle uralle…

 

Taisin suoriutua tässä vastaamisesta vielä huonommin kuin Helsingin Sanomien juttusarjan asiantuntijat. Lasten kysymykset ovat usein niin hämmentäviä, aseistariisuvia ja osuvat asioiden ytimeen. Missä vaiheessa muutumme aikuisiksi? Alamme lokeroimaan asioita, uskomaan ja tekemään sääntöjä, murehtimaan mennyttä ja tulevaa. Se tapahtuu niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa.

- Tapio

 

Oma bonsaipuuni odottaa vielä täydellisen bonsaipuun kuvaa mielessäni

 

 

Tekijän kommentti: Tämän jutun kirjoittamisessa ei ole käytetty keinoälyä, vaan loivaliikkeisempää luomuälyä.