Tapio
Mitä tämä maailma oikeasti tarvitsee ?
Oletko kuullut tarinan suunnittelijasta, joka kulkee syksyisessä metsässä ja saa kylmästä käpristyneestä havunneulasesta idean tuotteeseensa?
En usko arrogantteihin suunnittelijamyytteihin ja tulehen tuijottelijoihin. Minä menen metsään enkä saa siellä välttämättä mitään ideaa. Kenties raitista ilmaa ja hyvää mieltä. Sen sijaan idea voi tulla ajatellessani suomalaista arkea ja sen kohentamista. Sen jälkeen ehkä menen metsään ja saan näkemyksen toteuttamisesta sekä raaka-aineen.
Jos idea ei ole käyttökelpoinen ihmisten elämässä, se on arvoton. Maailma on täynnä istumakelvottomia tuoleja, rumia sohvia ja käsiin hajoavia jalkaraheja. Ei enää yhtään sellaista tänne kiitos.
"Yhden ihmisen näkemys voi sopia moneen paikkaan, kun se on oikein mietitty"
Esi-isillämme oli luontainen käytännöllisen esteettisyyden taju ja pakko elää luonnon kanssa rinnan, halusivat he sitä tai eivät. Eivät he luontoa välttämättä rakastaneet, varmaan usein vihasivatkin, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Monesti he varmasti kirosivat luontonsa kitsautta, tuhovoimaa ja ankaruutta. Piti elää materiaaleja säästäen, tehdä esineistä toimivia ja pitkäikäisiä.
Vasta nyt meillä on ylellisyys rakastaa luontoa ja siitä tehdä epäfunktionaalisia kertakäyttöesineitä, koska meillä on varaa siihen. Tai niinhän me luulimme. Nyt on aika astua seuraava askel ja siirtyä tarkoituksenmukaisuuteen. Kuten huomaamme järki ja hulluus ovat heittäneet häränpyllyä. Se mikä meistä on tuntunut hulluudelta, onkin nyt viisautta. Ja päinvastoin.
Puusta Pitkään
Puu on minun materiaalini, ja samalla kaikkien suomalaisten. Ajattele sanoja. Puukko, puuteri, puulaaki, puuha, puustelli, kaipuu, toppuutella, loppuun asti, tykätä kuin hullu puurosta.
Meillä on loputon määrä sanoja, jossa puu on mukana. En tiedä etymologisesti niiden syntyä, haluan ajatella asian
niin, että puu sopii kaikkiin yhteyksiin ja siksi se on mukana niin monissa sanoissakin. Voi olla, että kielitieteilijällä on toinen selitys, mutta tässä sivuutan järjen ja päästän hulluuden sisään.
"Joskus aurinko ei nouse kuukausiin ja joskus se ei aske kuukausiin. Suunnittele siinä sitten"
Jalat maassa, niinkuin esineilläkin
Kaiken suunnitteluni lähtökohta on maa. Maa antaa materiaalin, perinteet, ihmiset ja käyttötarkoituksen. Ja myös vastuun.
Maa on Suomi, ja olemme osa pohjoismaita. Tässä kytken itseni isompaan traditioon, jota kutsun nimellä maalaisuus - lisättynä ”pohjois” etuliitteellä.
Meille luontainen tapa ajatella
Miellän toimintatapani pohjoismaalaiseksi. En välttämättä samanlaiseksi kuin eräs nelikirjaiminen ruotsalaisfirma, vaan persoonalliseksi, järkeväksi ja ehkä vähän hulluksikin. Kuten meillä Pohjolan asukeilla on tapana. Järkevyyttä on se, että otan luonnon suuresta raaka-ainevarastosta vain sen minkä tarvitsen, ja käytän myös hukkapalat aina kun mahdollista.
Järkeä on myös funktionaalisuus. Kuuntelen ihmisten tarinoita, löydän tarpeet ja täytän ne omalla suunnitelmallani. Teen huonekaluja elämää varten, en itselleni. Aika on tärkeä tekijä suunnittelussa. Teen esineitä tähän aikaan. Otan oppia menneestä. Haluan elämään saattamieni tarinoiden kestävän pitkään.
Taivutan siis paitsi puuta, myös aikaa. Mehän elämme ajassa.